Fiiliksellä yrittäjät Siiri ja Tiikku poseeraavat iloisesti

FIILIs-TIIMI

Fiilis-tiimi on täynnä toinen toistaan upeampia, valtavan ammattitaitoisia tyyppejä. Meissä on liikunta- ja hyvinvointialan ammattilaisia, kokopäiväisiä liikunnanohjaajia, uteliaita opiskelijoita, elämästä nautiskelijoita, maailmanmatkaajia, konsultteja, tohtoreita, äitejä, siskoja, ystäviä, tyttäriä kuin yrittäjiä. 

Meitä yhdistää intohimo liikuntaan, läsnäoloon, vuorovaikutukseen – elämään.

Rikas ja rakas porukka, Fiilis-tiimi.

Siiri

SIIRI

Siiri on perustanut Tanssi- ja liikuntakeskus Fiiliksellä:n (ent. Fiilis Fitness) vuonna 2007, ohjannut liikuntaa ja opettanut tanssia päätoimisesti vuodesta 2005 sekä opiskellut liikuntaa, tanssia ja seksologiaa yrittämisen ohella koko Fiiliksen olemassaolon ajan.

Siirin koulutuksia:

  • Liikuntaneuvoja, Varalan urheiluopisto 2010

  • Tanssipedagogiikan erikoistumisopinnot, Jyväskylän avoin yliopisto 2011

  • Liikunnanohjaaja AMK 2013

  • Seksuaalineuvoja 2022

  • Liikuntatieteiden maisterin tutkinto valmistumassa keväällä 2023

Siiri on nykyisin toinen Fiiliksellä-yrittäjistä yhdessä Tiikku Kuurun kanssa ja monipuolinen niin ohjaajana kuin ohjaajien osaamisen kehittäjänäkin. 

Valtavan monipuolinen osaaja

Siirin erikoisosaamisalaa on monentasoinen aikuisten tanssinopetus, perheliikunta, synnytykseen valmistava ja synnytyksestä kuntouttava liikunta sekä kehonhuolto ja palauttava liikunta. Koska Siiri palaa isolla liekillä ja intohimolla myös irrottelua kohtaan, muutaman kerran viikossa hänet voi tavata ohjaamassa Dance Party -hulluttelua ja Les Mills Bodypumpia.

Siiri ottaa asiakkaita vastaan seksuaalineuvontaan niin lähi- kuin etävastaanotolla ja tekee Spiraalistabilaatio-yksiöohjausta. 

Siiri on tehnyt yhteistyötä Syömishäiriöliiton kanssa ja on innokas moninaisesta kehokuvastosta, seksuaalisuudesta, tasa-arvosta sekä jaksamisesta ja työhyvinvoinnista keskustelija, vaikuttaja ja puhuja.

TIIKKU

Tiikku on Fiiliksellä:n toinen omistaja. Tiikku on kauppatieteilijä, ihmistieteilijä, liikunnanohjaaja, markkinoinnin ammattilainen ja ennen kaikkea “ihmisihminen” - hän inspiroituu ja saa energiaa ihmisistä!

Leijonan osa Tiikun työajasta kuluu markkinoinnin, viestinnän ja toiminnan kehittämisen parissa, mutta Tiikkua tapaa myös Fiiliksellä saleissa ohjaajaamassa - ihanaa vastapainoa toimistotyölle! Jooga on Tiikun syvin rakkaus, minkä lisäksi Tiikku ohjaa tällä hetkellä Les Mills Bodypumpia sekä tiistain Äiti-vauva VOIMA-kurssia. Ohjaajana Tiikun valtti on valovoimainen esiintyminen – Tiikun auringon alla huonokin päivä muuttuu hyväksi.

Yrittäjä, tutkija, intohimoinen liikkuja

Tiikku valmistui marraskuussa 2022 kauppatieteiden tohtoriksi. Tiikun väitöskirja käsittelee kehollista asiakaskokemusta ja sen johtamista palvelualoilla – Tiikun akateeminen tutkimus kietoutuu Fiiliksellä tiiviisti käytäntöön, mikä on mieletön mahdollisuus ammentaa omaa osaamista! 

Liikunta on Tiikulle elämäntapa, eikä liikkuminen rajoitu ohjaamiseen tai neljän seinän sisälle. Tiikku rakastaa juoksemista ja seuraava maratonkin taitaa jo olla tähtäimessä. Tiikku on asunut useaan otteeseen miehensä kanssa Italiassa - Rooma on pariskunnan toinen koti ja sieltä kumpuaa myös rakkaus hyvään ruokaan. Juoksu, jooga, kokkailu, kirjat – tässä Tiikun rentoutumiskeinot. Mitkäs ovat sinun?

Krista

KRISTA

Krista on upea tyyppi: katu-uskottava tanssi-ope & lempeän vahva kehonhuollon ammattilainen, jonka ohjauksesta ei puutu huumoria. Hän sopii pirteän asenteensa ja rennon olemuksensa sekä ammatillisen osaamisensa puolesta Fiiliksen porukkaan niin, kuin olisi ollut mukana alusta asti. Krista on sosiaalinen ja pitää siitä, että oikeasti tuntee asiakkaansa. Hän jakaa huomiotaan kaikille, niin salissa kuin sen ulkopuolellakin. Kristan ohjauksessaan voi tuntea olevansa hyvissä käsissä. Vaikeinkin liike muuttuu selkeäksi kun hän opettaa sen rauhallisesti ja perusteellisesti.

Upea tanssiosaaja

Krista on vahvassa roolissa Fiiliksellä tanssipuolella: hän ohjaa ja koreografioi Commercial Dance-tuntia sekä avoimen tason Street-kurssia. Kerran kuussa järjestettävä Friday Night FEVER on myös Kristan temmellyskenttää. Lisäksi Krista ohjaa Fiiliksellä Pilatesta sekä perheliikuntakursseja taaperoille, odottaville sekä tuoreille äideille ja vauvoille.

Äitiysliikunnan ammattilainen

Krista on vahva liikunta-alan ammattilainen ja pohjakoulutukseltaan fysioterapeutti. Tällä hetkellä fysioterapeuttina hän keskittyy odottavien ja synnyttäneiden äitien fysioterapiaan. Hän on tehnyt töitä laajalla skaalalla eri liikunta- ja hyvinvointitehtävissä ja tietää, mikä sopii parhaiten juuri hänelle. Erikoistuminen tanssiin ja kehonhuoltoon ei ole tullut siis sattumalta.

Taina

TAINA

Taina on yhdistelmä intohimoista tanssijaa, ryhmäliikunnanohjaajaa ja personal traineria. Uransa ryhmäliikunnan ja tanssin ohjauksen parissa hän on aloittanut jo 14-vuotiaana Anne Sällylän liikuntakoulussa. Myöhemmin sisua ja intoa on täydennetty mittavalla määrällä koulutuksia, mm. kahvakuula-, Bodypump- ja Combat-ohjaaja, personal trainer (T4Y) ja functional trainer, uran ensimmäistä temppujumppaohjaajan koulutusta unohtamatta.  Kouluttautuminen on huikean kivaa, ja uusinta oppia on haettu rullauksen maailmasta. 

Tainan tunneilla korostuvat tekniikka ja tekemisen riemu sopivassa suhteessa. Kivaa pitää olla, treeni ei ole ikinä ryppyotsaista ja tekniikkanikseillä varmistetaan jatkuva kehitys ilman vammoja. Nainen puhuu paljon, joskus kuulemma myös asiaa. Vaikka olisi pöntömpikin päivä, saa tunneilta sellaisen buustin, että suupielet kääntyvät pakosta ylöspäin. Ainakin jos aktiivisesti asioita unohteleva ja hässäköivä ohjaaja kelpaa arjen komiikaksi. Tanssiopettajan vahvoihin vakioihin kuuluu ainakin “vielä yksi kerta” joka toistetaan noin viisi kertaa putkeen.

Meille Taina on hakeutunut lämpimän tekemisen hengen perässä. Yksityisyrittäjä kaipaa yhteisöä ja ryhmäliikunnan vetäminen on ihan parasta! 

Suvi

SUVI

Suvi on Fiiliksellä-tiimin hersyvä valontuoja, intohimoinen “multisporttaaja” ja moniosaaja. Omaa lajitaustaa löytyy niin voimistelusta, suunnistuksesta kuin yleisurheilusta. Nykyisin omana sporttiharrastuksena polkujuoksu, jossa parit maratonit on tullut rämmittyä läpi sekä suunnistus vielä sen verran että ainakin jokavuotuisesta Jukolan Viestistä Suvin löytää. Lisäksi kaikenlainen temppuilu on lähellä sydäntä, jos se harrastukseksi lasketaan.  On siis aivan normi nähdä Suvi ylösalaisin seisomassa tai heittelemässä kärrinpyöriä!

Ilo ja valo huokuu

Suvin oma innostuneisuus monenlaiseen liikuntaan johdatti hänet “vähän sattumalta” Pajulahteen opiskelemaan liikuntaneuvojaksi ja personal traineriksi.  Ja jos hakeutuminen liikunta-alalle oli hieman sattumaa niin eipä ole kaduttanut Suvia hetkeäkään! Vuodesta 2016 Suvi on työllistänyt itsensä ryhmäliikunnan sekä yksilöasiakkaiden ohjaamisella, eikä hän tällä hetkellä  voisi kuvitella muuta tekevänsäkään.  Liikunnanohjaus on vaan parasta – intohimo yhdistää koko Fiiliksellä-tiimiä! Tähän paloon on useita syitä:  muun muassa ihmisten kohtaaminen, liikkumisen ilo sekä se fiiiilis kun yhdessä tehdään ja tsempataan, ja aina “huonompikin päivä” muuttuu iloksi kun SAA LIIKKUA. 

Ilopilleri & kannustava tsemppari

Ohjaajana Suvi on kannustava tsemppari ja hyvällä tavalla persiille potkija, ehkä sellanen “lempeä piiskuri” voisi olla osuva kuvaus.

Avoimien ryhmäliikuntatuntien lisäksi Suvi ohjaa myös useita yritystunteja – monet työporukat ovat ihastuneet Suvin iloiseen ja energiseen ohjaukseen

Satu

SATU

Iloinen ja ihastuttava optimisti Satu ohjaa Fiiliksellä pilatesta. Satu jäi syksyllä 2022 eläkkeelle - onneksemme liikunta-alalla asioita voi toteuttaa monella tapaa ja saamme nauttia tämän ihanan tyypin läsnäolosta Fiiliksellä-tiimissä sekä pilatestunneilla edelleen, ja saattaapa Satuun törmätä sijaisena vierailemassa Lihaskunto-tunneille tai yritysporukoita liikuttamasta!

Satu elementissään ihmisten kanssa

Nuorempana Satu ei vielä tarkasti tiennyt, mihin ammattiin haluaa. Liikunta on aina ollut iso osa Satun elämää ja harrastuksesta tulikin työ, kun vanha työpaikka suljettiin 2013. Satu kouluttautui liikunta-alalle ja työskentelee nyt ryhmäliikunnanohjaajana suurella intohimolla. Palvelualat ja ihmisten parissa työskenteleminen ovat olleet Sadulle aina mieluisia työpaikkoja ja sitä liikunnanohjaajan työ juuri on. Satun usko unelmiin on todella inspiroivaa, ja ennen kaikkea hän on todiste siitä, että ne ovat todellakin mahdollisia toteuttaa!

Iloa ja pilates-rakkautta

Alan vaihdon jälkeen Satu on opiskellut Varalan Urheiluopistolla liikunnan peruskurssin sekä liikunnan ammattitutkinnon. Lisäksi Satu on kouluttautunut liikunta-alalla mm. kuntosaliohjaajaksi ja Personal Traineriksi. Satun intohimolaji on pilates, ja tästä innostuksesta saammekin ihanasti Fiiliksellä nauttia.

Satun iloisuus ja valoisuus ovat tarttuvaa sorttia. Satu ei uskokaan sanontaan ”pessimisti ei pety koskaan” vaan siihen että ”optimisti onnistuu aina”.

Ohjaamisessa Sadulle tärkeintä ovat tekniikka-asiat ja ihmiset – yhdessä ollaan enemmän. Sadun tunneilla ei suoriteta ryppyotsaisesti, vaan liikunnan täytyy olla mielekästä, kivaa ja tietenkin tehokasta.

Sanna-Leena

SANNA-LEENA

Sanna-Leenan tie joogaopettajaksi on ollut kymmenen vuotta kestänyt matka, joka jatkuu ja jatkuu. Tällä hetkellä Sanna-Leena opiskelee joogaopettajaksi HIMA HAPPINESSin RYT 200 koulutusohjelmassa, jossa yhdistyy jooga ja intialaisen lääketieteen eli ayuervedan opetus. Lisäksi Sanna-Leenalla on flow-, yin ja aerial -opettamisen pätevyydet.

Hyvä säteilee yli joogamaton!

Sannan intohimo joogaan ja sen opettamiseen perustuu haluun jakaa samaan hyvän olon tunnetta, jota jooga on tuonut hänen elämäänsä. Kantavana ajatuksena tunneilla on tutustua omaa kehoon, tehdä harjoitusta sillä rentoudella tai intensiteetillä, mikä juuri sinulle on sopiva juuri tänään. Voit ottaa tunnista juuri sen osan, mikä sopii sinun harjoitukseesi ja elämääsi.

Jooga, perhe & työ tärkeimmät

Joogamaton ulkopuolella Sannan elämää vauhdittaa kolme, 4-,  11- ja 13-vuotiaat pojat sekä ihana puoliso. Halu toimia hyvän olon ja ilon mahdollistajana myös joogasalin ulkopuolella on määrittänyt hänen ammatinvalintaansa viinien, asiakaspalvelun ja johtamisen pariin. Sanna kertoo, että hänen tasapainoinen elämänsä koostuukin kolmesta komponentista joogasta, perheestä ja työstä, kun kaikkea on sopivassa suhteessa, on olo onnellinen.

Kuten eräs viisas mies kerran sanoi: ”Emme käytä kehojamme päästäksemme asanoihin. Käytämme  asanoita tutustuaksemme kehoomme” (Bernie Clark).

Tuikku

TUIKKU

Tuikku on energinen vauhtimimmi, joka rakastaa ohjaamista ja liikkumista. Vauhdin vastapainolle jooga, niin opettamisen kuin omien harjoitusten muodossa, tuo Tuikulle tärkeää tasapainoa ja rauhaa. Positiivisuus ja myönteinen elämänasenne toimivat pohjana kaikelle hänen tekemiselleen.

Liikunnasta tuli Tuikulle ammatti jo yli kymmenen vuotta sitten ja vuosiin mahtuu paljon erilaisia liikunta-alan koulutuksia, joista korkein on Liikunnanohjaaja (AMK).

Turvallinen tekniikka ja yksilöiden huomioiminen ovat energisyyden ohella Tuikun vahvuus ohjauksessa. 

Tuikku on äitiyslomalla maaliskuusta 2023 alkaen – ihanaa, kun Fiiliksellä-perhe kasvaa!

Iina

IINA

Iina on reipas ja monipuolinen liikunta-alan ammattilainen: liikuntaneuvoja, PT, sertifioitu äitiysliikuntavalmentaja ja tanssija/tanssinopettaja, joka on työskennellyt freelancerina ja yrittäjänä vuodesta 2006 asti.

Iina on keskittynyt  liikunnanohjaamisessa ihmisten hyvinvointiin, kehon ja mielen yhdistämiseen harjoittelussa, puhtaisiin liiketekniikoihin ja sitä kautta turvalliseen liikkumiseen, sekä tietysti progressioon harjoittelussa! 

Iina taustakoulutuksista löytyy myös eritysosaamista tuki- ja liikuntaelimistön vaivojen (kuten niska-hartiaseudun) hoitoon ja ennaltaehkäisyyn. Juuri näihin vaivoihin löytyy myös erittäin hyvä Iinan ohjaama ryhti-tunti: 'Terve Selkä' torstaisin klo 16.30! Jos haluat oppia ryhti-asioita vielä tarkemmin, niin liity mukaan Fiiliksen 'Online: Terve Selkä' -kursille, jota Iina ohjaa, tai varaa vaikka oma PT-tunti Iinalta Fiiliksen tiloihin!

Oman lapsen myötä myös Iina halusi laajentaa koulutustaan äititysliikunta -puolelle ja Iina ohjaakin Fiiliksellä myös 'Online: Äitiys pilates' -kursseja. Treenit soveltuvat kaikille raskaana oleville- ja synnyttäneille naisille. Kursseilla opetellaan tunnistamaan ja aktivoimaan lantionpohjaa, syviä vatsalihaksia, syvää hengitystä, rentoutusta sekä kuntoutellaan mahdollista vatsalihasten erkaumaa.

Pia

PIA

Pia on Fiiliksellä-tiimin uusimpia tyyppejä. Vaikka Pia on ammatillisesti liikunta-alan alkutaipaleella, elämässä liikunta on ollut vahvasti mukana jo pitkään. Etenkin joukkue- ja ryhmähenki antaa energiaa, ja iso osa liikkumisen koukusta onkin syntynyt hauskuudesta käsin. Treenaaminen saa ja sen pitää olla hauskaa! Pia on kouluttautunut myös äitiysliikuntaohjaajaksi.

Hän tykkää elää hetkessä, eikä turhaan murehdi asioita. Sydämessä sykkii syvä halu saada muille hyvää mieltä, oli se sitten hymy kasvoille, hikitreeni taikka jutusteluhetki kahvikuppi kädessä.

Sanna

SANNA

Sanna on Tampereelta kotoisin oleva ammattitanssija. Hän on viimeiset yli 10 vuotta työskennellyt balettitanssijana ympäriinsä maailmaa – vaikutteita on kertynyt kokemusreppuun aina Australiaa, USA:a, Aasiaa kuin Etelä-Amerikkaakin myöten. Jooga tuli ensin osaksi Sannan arkea oheistreeninä, mutta muuttui pian 2011 vuonna suoritetun joogaopettajakoulutuksen jälkeen osaksi hänen identiteettiään – kuten hän itse kuvailee: “Tanssin ja joogan kombo aika pitkälle määrittelee miten maailmaa nykyään katselen”.

Opettajana Sanna on hyvinkin tekninen ja rakastaa hioa yksityiskohtia, mutta tärkeintä on kuitenkin ilo ja meno treenissä. Tanssimaailman ulkoiset paineet, kurinalaisuus ja jatkuva kilpailu saivat joogasta ihanaa vastapainoa. Ja niinpä oman itsensä, niin mielensä kuin kehonsakin, kuuntelun sekä oman hyvinvoinnin näkökulmasta treenaaminen ovat hänelle erityisen tärkeitä pointteja.

Sanna on nyt myös pienen pojan äiti ja ajankohtaisuudenkin vuoksi erityisen innostunut sekä odottavien ohjauksesta että äiti-vauva-tunneista.

Sanna rakastaa uppoutua anatomian syövereihin esimerkiksi pilateksen parissa, mutta myös antaa oman sisäisen artistinsa revitellä tanssitunneilla. Ja erityisesti hän haluaa kannustaa asiakasta hetkittäin löytämään sen oman sisäinen lapsensa!

Inkeri

INKERI

Inkeri on Fiiliksellä-tiimin tuoreimpia jäseniä. Liikunta-alalla Inkeri on ehtinyt olla vasta muutamia vuosia, mutta jo lyhyessä ajassa kasvanut valtavan upeaksi liikkumisen ja liikuttamisen ammattilaiseksi. Ennen hyppyä liikunta-alan pyörteisiin Inkeri ehti olla kaupan alalla +10 vuotta myyntityössä. 

Tampereelle Inkeri on muuttanut vuonna 2018 ja hän katsoo tämän ajankohdan myös uuden elämänvaiheen alkupisteeksi – siitä alkoi matka liikunta-alalla ja vuonna 2020 Inkeri valmistui liikuntaneuvojaksi Varalan Urheiluopistossa.

Inkerin rakkaimpiin harrastuksiin on aina kuulunut ratsastus, jossa kehon käyttö ja kehotietoisuus ovat keskeisiä elementtejä. Pilates onkin luonnollisesti lajina Inkerin rakkauslapsi.

Inkeri uskoo, että ihmiselle on merkityksellistä ja tärkeää viettää aikaa oman kehonsa parissa – samalla se kertoo, mitä sille kuuluu, mitä se tarvitsee ja näin itsetuntemus kasvaa. Näistä ajatuksista kumpuaa myös Inkerin palo ohjata kehonhuoltoa, kehonhallintaa ja liikkuvuutta. Liikkuvuusharjoittelu on siis erityisen lähellä Inkerin sydäntä, mutta hänet voi myös yhtä hyvin löytää voimatreenien parista painoja nostelemasta. Voiman ja liikkuvuuden liitto onkin Inkerin lemppari – molempia tarvitaan!

Vapaa-ajallaan Inkeri rauhoittuu kotona yhdessä rakkaiden kissojensa kanssa, minkä lisäksi luonnossa liikkuminen & ulkoilma ovat tärkeitä elementtejä.

Minna

MINNA

Minna on koulutukseltaan hieroja ja personal trainer, jonka vahvuutena on pilates, juoksu ja toiminnallinen treenaus. Minna utelias ja tiedonjanoinen luonne, ja tällä hetkellä hän opiskeleekin fysioterapeutiksi ja täydentää näin jo vahvaa osaamispalettiaan.

Minna on jo vuodesta 2011 vuodesta lähtien työskennellyt koulutettuna hierojana ja nähnyt läheltä liikkumattomuuden aiheuttamia ongelmia ja vaivoja. Minna haluaakin ohjauksellaan kannustaa ja innostaa fiksuun, koko kehon liikkumiseen, oikeita tekniikoita unohtamatta. 

Viime vuosien aikana Minnan perhe on kasvanut kahdella ihanalla pikkutyypillä, mikä rikastuttaa elämää monella tapaa - myös ammatillisesti: Minna ohjaa Fiiliksellä niin perheliikuntakursseja kuin avoimia ryhmäliikuntatunteja.

Ohjaajana Minna on iloinen ja kannustava, hän haluaa jakaa niin omaa tietoutta kuin innostusta hyvinvointiin ja saada jokaisen nauttimaan liikkumisesta!

Jemina ja Peppiina

JEMINA & PEPPIINA

Jemina & Peppiina ohjaavat lasten tunteja ja heidän sydämensä sykkii vahvast erilaisten Temppusynttäreiden suunnittelulle ja ohjaamiselle!

Peppiina ja Jemina tekevät paljon töitä duona ja toimivat hyvin yhdessä. He ovat viimeisen vuoden lukio-opiskelijoita, joilla kummallakin on vahva tausta tanssin ja liikunnan sekä lasten parissa.

Duo on tavannut ensimmäisen kerran vuonna 2019. Ystävyys alkoi kuitenkin vasta myöhemmin ja siitä lähtien se on syventynyt. Nykyään Peppiina ja Jemina tekevät yhdessä monenlaisia taiteellisia produktioita, joiden lähtökohtana on hyvä olo ja oman kehon kuuntelu. Tämän kaksikon työskentelystä ei iloa ja naurua puutu, positiivisuus ja yhteistyö ovat kaiken perusta. Kaksikko haluaa luoda ryhmään turvallisen ja avoimen ilmapiirin, jossa jokainen saa tulla kohdatuksi omana itsenään ja juuri sillä fiiliksellä, mikä sillä hetkellä sattuu olemaan.

Peppiina on tanssinut jo oikeastaan ennen kuin osasi edes kävellä. Peppiinan harrastama lajikirjo on monipuolinen, mutta tällä hetkellä päälajeina ovat show, kansantanssi ja musikaalitanssi.

Jemina tanssi lapsena pitkään ja on nyt löytänyt tanssin pariin uudelleen lukion aikana. Tanssi on tärkeä osa Jeminan elämää ja se tuo arkeen valtavasti iloa ja voimaa. Jeminakin on harrastanut useita eri tanssilajeja, mutta tällä hetkellä hän tekee pääasiassa Peppiinan tavoin showta, kansantanssia ja musikaalitanssia.

Kaksikon inspiraation lähteenä toimivat hyvän mielen musikaalit, joiden upea ja säväyttävä maailma vie mennessään. He haluavatkin tekemisissään tuoda esille musikaalien herättämiä tunteita.

Lasten kanssa toimiminen on sekä Peppiinalle, että Jeminalle hyvin luontevaa ja mielekästä. Jemina on ohjannut pitkään partiolaisten ryhmää ja kaksikolla on myös useampi yhteinen hoitolapsi. Kumpikin toivoo myös tulevaisuudessa suuntautuvansa alalle, jossa lasten kanssa toimiminen on läsnä.

Tanssin lisäksi Peppiina ja Jemina harrastavat hevostelua ja koirien kanssa puuhastelua. Vapaa-aikaa täydentävät myös teatteri, lenkkeily ja retkeily. Tanssi on haukannut kuitenkin heidän elämästään valtavan palan ja se on vienyt kaksikon mennessään.

Reetta

REETTA

Reetta on koulutukseltaan ryhmäliikunnan ohjaaja ja hieroja - hänen työviikkonsa täyttyvätkin monenlaisesta liikunnan ja hyvinvoinnin parissa! Fiiliksellä Reetta ohjaa perheliikuntaa sekä yritystunteja. Taaperojumppa on Reetan omia suosikkeja - Reetasta on upeaa olla vierellä seuraamassa taaperoiden huimaa kehitystä sekä onnistumisten ja tutkailun riemua!

Unelma-ammatissa

Liikunta on ollut aina lähellä Reetan sydäntä ja Reetta elääkin omaa unelmaansa, kun siitä on muodostunut myös työ ja elinkeino. Ihan huikeaa! Reetta on ohjannut ryhmäliikuntaa jo yli 10 vuotta ja ohjausrepertuaaria on vauvasta vaareihin ja lihaskunnosta kehonhuoltotunteihin.

Aktiivista menoa töissä ja vapaa-ajalla

Reetta on kahden pienen murun äiti, ja perheen pieniä tapaa myös välillä mukana Fiiliksellä. Reetan arki on menevää ja vapaa-aika kuluu perheen kanssa eri aktiviteetteja harrastaen, koirien kanssa ulkoillen sekä temppuillen!

Roosa

ROOSA

Roosan tapaa yin ja flow jooga -tunneilla. Roosan lempeys ja rauhallisuus luovat joogatunnille tunnelman, jossa on helppo antautua harjoituksen vietäväksi.

Joogarakkautta sydämestä sydämeen

Roosan ensikosketus joogaan tapahtui vuonna 2014, kun hän osallistui Fiiliksellä-tiimistä tutun Tuikun Bodybalance-tunnille. Tällä tunnilla syttyi kipinä ja kiinnostus kehonhuoltoa ja erityisesti joogaa kohtaan. Ensin omaksi rutiiniksi löytyi hyvän yön jooga nukahtamisvaikeuksia helpottamaan ja kun jooga toimi, kasvoi kiinnostus joogan kokonaisvaltaisempia hyötyjä ja vaikutuksia kohtaan.

Vuonna 2017 alkoivat joogatuntien ohjaukset sekä ensimmäinen kokopäivätyö liikuntakeskuksella. 2018-2019 Roosa teki oppisopimuksella Varalassa liikuntaneuvojan ja personal trainerin tutkinnot. Roosa on ohjannut joogatunteja eri paikoissa Tampereen alueella ja nyt on ilo saada hänet osaksi Fiiliksellä-tiimiä. Joogarakkaus kukoistaa ja kasvaa!

Liikunnan monipuolisuus viehättää

Vahva liikuntatausta näkyy edelleen vahvasti Roosan elämässä. Peruskoulussa lempilajit olivat pesäpallo ja ratsastus, aikuisiällä kuntosali, ryhmäliikunta sekä kaiken kokeilu. Tällä hetkellä Roosan voi löytää frisbeegolf-kentältä ja beach volleyn parista, minkä lisäksi temppuilu ja liike jatkuu kotona voimistelurenkailla ja ilmajoogakankaalla. Aktiivisen ja energisen elämäntyylin osana jooga on tärkeä, maadoittava ja tasoittava elementti niin rakkaana työnä kuin omana harrastuksena. Roosan perheeseen kuuluu aviomies, kaksi kouluikäistä poikaa sekä taaperoikäinen tytär.

NUPPU

Nuppu on 28-vuotias joogaopettaja, ihanan taaperon äiti, ystävä, yhteisömanageri ja yksi Fiilis-tiimin tuoreista kasvoista.

Jooga tuli Nupun elämään noin 10 vuotta ja harjoitus on kulkenut mukana ja elänyt erilaisissa elämänvaiheissa ja muuttanut muotoaan mm. raskauden, siitä palautumisen, sekä myös uupumuksesta toipumisen kautta. Matto on ollut samaan aikaan turvasatama, sekä leikkikenttä.

Ohjaamisessa Nuppu kokee tärkeäksi yksilöllisyyden ja erilaisuuden kunnioittamisen, sallivuuden, sekä erilaiset vaihtoehdot. On ihana ohjata virtaavia, mutta lempeitä flow-tunteja (sekä rauhoittavaa yinjoogaa!).

Joogan lisäksi sydäntä lähellä on mm. kirjat, taiteet, metsä, kohtaamiset ihmisten kanssa, pienet yksinkertaiset hetket, uuden oppiminen itelle kiinnostavista aiheista ja ihan ylipäätään elämästä.

Fiilis on tullut Nupulle lähivuosina hyvinkin tutuksi laadukkaista ja mukaansatempaavista perheliikunta- ja joogatunneista, ja nyt onkin ihanaa hypätä toiselle puolelle luomaan ihania Fiilis-elämyksiä Fiilis-tiimiin - tuttua ja uutta ihanaa samaan aikaan!

JENNI

Jenni on Fiilis-tiimin tuore kasvo, jonka voi tavata joogatunneilta niin virtaavan flown kuin lempeän yinin parista.

Jennin juuret joogaan löytyvät vaiheesta, jolloin joogasta löytyi balanssia kiireiseen elämäntyyliin. Aluksi jooga kulki mukana vuosikausia rakkaan harrastuksen muodossa. Kun elämässä tuli eteen alanvaihdos työrintamalla ja sen mukana uudenlainen, holistinen elämäntapa, ymmärsi Jenni, että hän haluaa jakaa sen voimaa muillekin.

Jenni on opiskellut joogaopettajaksi Balilla, jonka jälkeen hän ohjasi joogaa Kreikassa. Lisäksi Jenni on opiskellut hermoston toimintaa ja palautumista, ja näitä oppeja hän jakaa myös tunneilla. Nyt Jenni on piipahtamassa Suomessa, ennen uutta kesän työkeikausta Kreetan saarella kesällä 2024. Suomeen ja Fiiliksen joogamatoille paluu tapahtuu syyskaudella!

Liikunta on aina ollut iso osa Jennin elämää.. Rakkaus tanssiin sekä kokemukset kilpacheerleadingin parissa harrastajana kuin valmentajana ovat vahva osa itseä. Myös musiikki on lähellä sydäntä esimerkiksi ukulelen soiton & laulun muodossa.

Joogaopettajana Jennille tärkeintä on jakaa joogan kokonaisvaltaista hyvää: opetuksessa yhdistyy kehon toiminnan ja liikkuvuuden parantaminen joogan näkökulmasta sekä lempeä tapa ohjata kohti läsnäoloa hengityksen kautta. Tunneilla Jenni haluaa tarjota hengähdyksen arjesta ja paluun omaan kehoon läsnäolon äärelle.