Nykytanssi
Aikuisten nykytanssi Tampereen Fiiliksellä on mukaansatempaava kurssi, jossa kehitetään ilmaisua, kehonhallintaa & kehotietoisuutta.
Kursseilla opetellaan nykytanssin eri tyylisuuntiin perustuvaa tekniikkaa, liikekieltä ja kokonaisvaltaista kehon käyttöä – oman kehon luova, eri tasoissa tapahtuva liike on nykytanssin ytimessä. Löydät meiltä alkeis- ja jatkotason kurssit.
Syyskauden tanssikurssit alkavat 31.8.2026!
Nykytanssia Tampereella – Ilmaisua ja luovaa liikettä
Harjoituksissa tulevat tutuiksi esimerkiksi erilaiset painonsiirrot, swingit ja vauhtiheitot. Lisäksi tunneilla tutkitaan kehon painopistettä ja dynamiikan vaihtelua. Monipuoliset, luovat ja hauskat harjoitukset avaavat jokaiselle mahdollisuuden omaan ilmaisuun ja oman kehon luonnollisen liikkeen löytämiseen. Siirin opetuksessa opitaan ja oivalletaan, nautitaan ja iloitaan yhdessä – jokainen omaa luovuuttaan ammentaen.
monipuolista ja piristävää tanssia alkeis- ja jatkotason kursseilla
Nykytanssi-kurssilla on avoin taso – mukaan voi tulla niin ensiaskeleitaan nykytanssin parissa ottavat kuin aiemmin tanssineet. Kurssi sopii mainiosti myös muun tanssilajin rinnalle rikastamaan tanssiharrastusta!
Nykytanssi Alkeet
syyskausi 2026
ALKEET
Maanantaisin 31.8. - 7.12.
Klo 19:35-20:35
15 kertaa
Hinta 180€
Opettaja Siiri Halonen
Nykytanssin alkeiskurssilla perehdytään lajille ominaiseen liikkeen ja ilmaisun luonnollisuuteen. Tunnilla syvennytään modernin tanssin erilaisiin tyyleihin ja harjoitellaan kehon kokonaisvaltaista käyttöä muun muassa kehonpainoa ja painovoimaa hyödyntäen. Tunnilla opitaan löytämään oman kehon luontainen, vapaa tapa liikkua!
Tällä kurssilla tärkeintä on halu ja uteliaisuus liikkua kokonaisvaltaisesti ja ilmaista itseäsi tanssin keinoin riittää - tervetuloa mukaan!
Nykytanssi Jatko
syyskausi 2026
JATKO
Perjantaisin 4.9. - 11.12.
16:30-17:30
15 kertaa
Hinta 180€
Opettaja Siiri Halonen
Nykytanssin jatkokurssilla syvennetään aiemmin opittuja taitoja ja laajennetaan omaa liikekieltä. Tunnilla liikutaan monipuolisesti eri tasoissa, kehitetään kehonhallintaa ja syvennetään nykytanssin tekniikkaharjoitteita.
Kurssilla keskitytään myös koreografiseen työskentelyyn ja liikkeen ilmaisuun. Harjoitukset tarjoavat tilaa kokeilulle, liikkeen tutkimiselle ja oman tanssillisen ilmaisun vahvistamiselle kannustavassa ilmapiirissä.
Kurssi sopii sinulle, jolla on jo kokemusta nykytanssista tai modernista tanssista ja halu kehittyä tanssijana eteenpäin.
Pilates-passi
Pilates-passi on tanssikurssilaisille suunnattu lisäetu, joka tukee kehoa ja tanssiharrastusta kauden aikana. Passilla saat 15 käyntikertaa pilatestunneille hintaan 93 €.
Pilates vahvistaa keskivartaloa, parantaa kehonhallintaa ja auttaa ennaltaehkäisemään rasitusta – erinomainen tuki tanssitreeneihin. Voit käyttää passin joustavasti kauden aikana oman aikataulusi mukaan.
Pilates-passi on saatavilla vain Fiiliksen tanssikurssilaisille.
Huom! Ajanvarauksemme uudistuu kesän 2026 aikana, Pilates-passi on mahdollista ostaa tanssikurssin kaveriksi vasta elokuussa 2026, hyvissä ajoin ennen kurssin alkua.