Aikuisbaletti

Fiiliksellä Tampereella tanssitaan aikuisbalettia hyvässä hengessä epäonnistumisia pelkäämättä ja onnistumisista iloiten! Harjoittelemme baletin perusharjoituksia keskilattialla ilman tankoja ja liikkuen salin poikki sekä diagonaaleissa.

Fiilikseltä löydät aikuisbalettia kolmessa tasoryhmässä: Alkeet, Jatko & Edistyneet.

Tanssin kevät- ja kesäkurssit 29.4. alkaen!

Tekniikkaa & koreografioita

Aikuisbaletin kursseilla opetellaan baletin perusasioita ja kasataan uusia asioita opittujen päälle. Pyritään kehittämään tasapainoa, koordinaatiota, kehon linjausta ja hallintaa.

Kaikilla tunneilla tehdään niin tekniikkasarjoja, kuin hyppyjä ja piruetteja, sekä lyhyitä tanssisarjoja ja diagonaaliharjoituksia, mutta jokaisella tasokurssilla on oma painotuksensa. Kauden aikana tehdään tanssisarjaa ja -sarjoja, jotka koostuvat kauden aikana opetelluista tekniikoista.

Helppo tapa harrastaa

Balettikurssien lisäksi löydät meiltä kurssimuotoisena jazzia, nykytanssia sekä streetiä. Jos haluat käydä kauden aikana useamman kurssin, kurssimaksu on edullinen: kaksi kurssia 265 €, kolme kurssia 378 €. Kurssimaksujen suorittamistavoista voidaan myös neuvotella. Esimerkiksi kahdessa erässä maksaminen onnistuu hyvin. Jos kurssitunnilta on pois, voi poissaolon korvata toisessa tasoryhmässä tai ryhmäliikuntatunneilla kauden aikana. Lue lisää korvauskäytännöistä.

  • Ilmoittaudu kurssille ajanvarauksessa tai mobiilisovelluksessa kurssin aloituspäivän kohdalta. Näin ilmoittautumalla ilmoittaudut koko kurssijaksolle!

    Jos et pääse mukaan ensimmäiselle kurssikerralle, ilmoitathan siitä meille sähköpostitse liikkumaan@fiiliksella.fi tai soittamalla/viestillä numeroon ++358451721427. Ethän peru ensimmäistä kurssikertaa ajanvarauksen kautta.

    Kurssin voi maksaa etukäteen Mobilepaylla 19731 tai paikan päälle saapuessa ensimmäisellä kurssikerralla.

Aikuisbaletin koreografia

Baletin koreografiakurssin ytimessä ovat ilmaisu, tunteet ja elämykset! Kurssilla ammennetaan sekä omasta osaamisesta että baletin rikkaasta maailmasta, ja heittäydytään ilmaisullisesti kahteen keskenään erilaiseen koreografiaan.

Tunti alkaa lyhyellä, baletin linjauksia tukevalla tekniikkalämmittelyllä, minkä jälkeen vähintään puolet tunnista keskitytään koreografioiden työstämiseen.

Kurssin aikana syvennytään kahteen erilaiseen Siirin rakentamaan koreografiaan:

Koreografia 1: Nykybalettiin pohjautuva teos, jossa tulkitaan nykymusiikkia ja etsitään liikkeen herkkyyttä ja voimaa.
Koreografia 2: Klassikkobaletista lainattu variaatio tai soolo, joka on muokattu ryhmälle sopivaksi — luodaan ja koetaan pala baletin historiaa omassa kehossa!

Kurssi sopii sinulle, jos olet jo harjoitellut baletin aakkosia ja hallussasi on vähintään perusasennot ja -liikkeet esimerkiksi alkeiskurssilla tai tanssillisessa Barressa. Jos olet taas aloittelemassa baletin parissa, tule mukaan Baletin tiivisalkeisiin, joka alkaa juhannuksen jälkeen 22.6.!

Baletin koreografiakurssilla tanssitaan ilolla ja tunteella, epäonnistumisia pelkäämättä. Varaa paikkasi ja anna baletin viedä!

KEVÄTKURSSI 2026

Tiistaisin 18:25-19:25
12.5.-16.6. (ei 9.6.), 5 krt
63 €
Opettajana Siiri Halonen

Baletin tiivisalkeet

Ota ensiaskeleesi baletin parissa tai tule hiomaan jo opittuja perustaitoja! Tällä viiden kerran tiiviskurssilla käymme läpi baletin olennaisen ytimen:

  • lonkkien aukikierron

  • vartalon hallinnan ja kannatuksen

  • käsien linjaukset

  • nilkan ojennuksen ja jalan nostotekniikan

Harjoittelemme lisäksi hieman hyppyjä ja piruettitekniikkaa, aina turvallisesti ja jokaisen taitotaso huomioiden.

Baletin herkät ojennukset ja vahvat liikkeet rakentuvat vankan tanssitekniikan varaan perustaidot, joista on hyötyä myös muissa tanssilajeissa. Kurssi sopii sekä aloittelijoille että niille, jotka haluavat palata baletin perusteisiin ja vahvistaa tekniikkaansa. Kurssin jälkeen olet valmis siirtymään syyskauden pidemmille tanssikursseillemme.

Tällä kurssilla nautitaan baletista ilman suorituspaineita. Keskitymme oppimiseen, onnistumisiin ja baletin ihanuudesta nauttimiseen.

Lähde mukaan ja aloita balettimatkasi lempeästi, sopivan tavoitteellisesti!

KEsäkurssi 2026

Maanantaisin 18:30-19:30
22.6.-20.7., 5 krt
63 €
Opettajana Siiri Halonen

Baletin tekniikkakurssi

Baletin tekniikkakurssi on viiden kerran tehokas treenikokonaisuus sinulle, joka haluat vahvistaa tekniikkaasi ja saada liikkeeseen lisää varmuutta, voimaa ja sulavuutta. Kurssilla hiomme baletin perusperiaatteita tekniikkasarjoissa sekä syvennymme liikkuviin hyppyihin ja piruettitekniikkaan.

Teemme jokaisella kerralla samat tekniikkasarjat, jotta liike syvenee ja hioutuu. Lisäksi jokaisella tunnilla keskitytään vaihtuviin piruetti‑ ja hyppyharjoitteisiin, joista rakennamme kurssin edetessä lyhyen, kehittymistä tukevan keskilattiasarjan.

Kurssi sopii sinulle, jos olet käynyt pitkän alkeiskurssin tai tanssinut jatko/edistyneet -tasolla ja haluat kirkastaa tekniikkaasi tavoitteellisesti, kannustavassa ilmapiirissä.

Tervetuloa vahvistamaan balettitaitojasi askel askeleelta kohti kevyempiä hyppyjä, vakaampia piruetteja ja kauniimpia linjauksia!

KEVÄTkurssi 2026

Keskiviikkoisin 16:30-17:30
29.4.-27.5., 5 krt
63 €
Opettajana Siiri Halonen

Aikuisbaletin alkeet Tampereella Fiiliksellä

Aikuisbaletti Alkeet

Aikuisbaletin alkeet -kurssille osallistuminen ei vaadi aikaisempaa tanssitaustaa, vain innostus riittää! 

Tarvitset mukaan omat tossut tai sukat, jotka eivät ole liian luistavat, mutta piruetin harjoittelu onnistuu. Vaikka baletti lajina on vanha ja perinteikäs, käytetään harjoituksissa myös pari- ja ryhmäharjoituksia, jotka auttavat tekniikoiden oppimista traditionaalisten harjoitusten rinnalla. Balettikurssille voit osallistua useammankin kerran peräkkäin tekniikan vakiinnuttamiseksi ennen jatkokursseille siirtymistä. 

Balettikurssia opettaa Fiiliksen yrittäjä Siiri, jonka motto opettajana on, että harrastamisen pitää olla samaan aikaan kivaa ja kuitenkin tavoitteellista. Jokaisen pitää saada nauttia tanssimisesta!

KEVÄTkausi 2026

ALKEET

Maanantaisin 12.1.-11.5. (ei 9.2., 23.3. ja 6.4.)
17:25-18:25
15 kertaa
Hinta 148€
Opettaja Siiri Halonen

Aikuisbaletin jatkokurssi Tampereella

Aikuisbaletti Jatko

Aikuisbaletin jatko -kurssi sopii lapsena balettia harrastaneelle, aikuisbalettia tanssineelle tai alkeiden jatkoksi. Jatkokursseilla on enemmän koreografiaa, kuin alkeissa, mutta vähemmän teknistä haastetta kuin edistyneissä.

Balettitunneilla tanssitaan vaihteleviin tempoihin, mukana on tyyliä niin nykybaletista kuin myös klassisia liikkeitä.

Baletin jatkokursseja opettaa Fiiliksen yrittäjä Siiri, jonka suurena intohimona on ollut tuoda baletinopetukseen lämpöä, iloa ja kaikkien kehojen hyväksyntää.

KEVÄTkausi 2026

JATKO

Tiistaisin 13.1.-5.5. (ei 10.2. & 24.3.)
Klo 18:25-19:25
15 kertaa
Hinta 148€
Opettaja Siiri Halonen

JATKO

Sunnuntaisin 11.1.-26.4. (ei 5.4.)
17:40-18:40
15 kertaa
Hinta 148€
Opettaja Siiri Halonen

Tanssijat Aikuisbaletti Edistyneet -kurssilla Tampereen Fiiliksellä

Aikuisbaletti Edistyneet

Aikuisbalettia edistyneille -kurssi on suunnattu heille, jotka ovat tanssineet lapsena tai haluavat pitää yllä balettiharrastusta ilman esiintymistä tai kilpailullisia tavoitteita.

Tämä kurssi mahdollistaa haastavammalla tasolla tanssimisen rennossa ilmapiirissä, jossa epäonnistumisiakaan ei tarvitse pelätä.

KEVÄTkausi 2026

EDISTYNEET

Keskiviikkoisin 7.1.-22.4. (ei 25.3.)
16:30-17:30
15 kertaa
Hinta 148€
Opettaja Siiri Halonen

Pilates-passi

Pilates-passi on tanssikurssilaisille suunnattu erikoisetu, joka tukee kehoa ja tanssiharrastusta kauden aikana. Passilla saat 15 käyntikertaa pilatestunneille hintaan 93 €. Voit ostaa Pilates-passin kurssimaksun yhteydessä tai myöhemmin.

Pilates vahvistaa keskivartaloa, parantaa kehonhallintaa ja auttaa ennaltaehkäisemään rasitusta – erinomainen tuki tanssitreeneihin. Voit käyttää passin joustavasti kauden aikana oman aikataulusi mukaan.

Pilates-passi on saatavilla vain Fiiliksen tanssikurssilaisille.

Katso myös muut Fiiliksellä tanssikurssit!